INHOTTAVA STERSSIHERÄILY

INHOTTAVA STERSSIHERÄILY

Huomenta pöytään! Olin ajatellut pitäväni vapaapäivän blogista tänään, sillä lähden kohta Helsinkiin ja oon menossa koko päivän, jolloin ei ole edes aikaa päivitellä mitään. Kone saa siis kerrankin jäädä kotiin! Heräsin kuitenkin kaksi tuntia ennen kuin kellon olisi pitänyt soida, joten mulla on aikaa raapustella hieman unesta ja uniongelmista. Kerroin aikaisemmin, että oon aina silloin tällöin kärsinyt inhottavasti yöheräilystä, joka tapahtuu tarkkaan ottaen aina 4 aikoihin yöllä. Tällä hetkellä nuo ongelmat on luojan kiitos selätetty, mutta koska moni teistä yhtyi tähän samaan ja toivoi postausta tästä, ajattelin käydä aihetta läpi hieman syvemmin.

_MG_3961

Tuohon aikaan herääminen johtuu hormonitasapainon mukaan psyykkisestä tai fyysisestä stressistä, jonka seurauksena elimistöön syntyy hapetussressiä. Kyseessä voi siis olla treenin aiheuttama ongelma, eli keho käy ikäänkuin ylikierroksilla, tai sitten psyykkiset jutut ja mieltä painavat asiat aiheuttavat niin kovan stressin, ettei keho pääse lepotilaan.

Huomaan ainakin itse, että jos edessä on vaikka jännittävä päivä tai joku stressaava kokemus, tulee helposti herättyä yöllä, tietysti juuri silloin kun pitäisi levätä. Jos takana on super rankka päivä, voi olla niin väsy että kroppa menee niin ylikierroksilla että ei saa nukuttua väsymyksestä huolimatta.

Mä olen kokeillut monia eri juttuja ja ajattelin jakaa hieman kokemuksia toimivista tavoista. Ajattelin keskittyä nyt juurikin tähän 3-5 välillä tapahtuvaan stressiheräilyyn ja miten siitä voi mahdollisesti päästä yli. Nämä vinkit perustuvat siis täysin omakohtaisiin kokemuksiin.

_MG_3865

Ihan ensimmäisenä kannattaa tarkistaa riittävä magnesiumin saanti ja se, että syöty magnesium tulee hyvin imeytyvästä lähteestä ja että sitä saa riittävästi. Mulla on tällä hetkellä bisglysinaatti- ja sitraattimuodossa olevaa magnesiumia. Sitraatti aiheuttaa helposti löysää vatsaa, etenkin runsaammissa määrissä, joten kannattaa kokeilla myös muita muotoja, mutta ei kuitenkaan magnesiumoksidia. Otan itse jopa 2000 mg magnesiumia päivässä, enkä edelleenkään ole saanut yliannostusoireita. Jos vaje on ollut pitkään päällä, ei välttämättä minimisuosituksien määrä auta nostamaan magnesiumtasoja ylös. Kannattaa lukea –> Jos saisin antaa vain yhden neuvon

Joka päivä kannattaa nauttia vihersmoothie, joka vähentää mm. hapetusstressiä. Hyvä viherjauhe on todella kätevä lisä smoothieiden joukkoon, tai ihan vaan sellaisenaan. Yksi annos viherjauhetta vastaa melko suurta annosta vihreitä vihanneksia. 

Inositoli on B-vitamiinien kaltainen sokeriyhdiste, joka syventää unta ja parantaa hermovälittäjäaineiden tasapainoa. Se sopii huonounisille, stressaantuneille, alakuloisille, makeanhimon riivaamille ja PMS-oireista kärsiville. Tämän avulla sain syvennettyä   kevyttä unta. Olen itse käyttänyt Solgarin inositol valmistetta.

Uudempi juttu, minkä otin käyttööni on L-teaniini, joka on GABA:n esiaste. GABA:n sanotaan vaikuttavan rentoutumiseen ja syvään uneen. Esim. alkoholi nostaa myös GABA:n erittymistä aivoissa, jolloin jännitys häviää ja olo on vapautunut. Tällä hetkellä tuntuu, että olen saanut tästä suuren avun. Otan 200 mg L-teaniinia joka ilta, välillä yhdessä melatoniinin kanssa.

Serotoniinin alhaiset tasot taas aiheuttavaa epävarmuutta, huolestunutta ja ahdistunutta oloa, jolloin nukahtaminen on hankalaa ja myös yöllä herätessä alkaa ajatukset pyöriä kaikenmaailman asioissa, joita ei kuuluisi silloin miettiä. Mä ihmettelinkin, että miten musta oli tullut yhtäkkiä sellainen murehtija ja stressaaja, kunnes yhdessä testissä tuloksena oli, että juuri serotoniinitasot olivat hieman alhaiset. Tähän ”vaivaan” olen ottanut käyttööni Ashwagandhan, eli rohtokoison, joka on siis yksi ayurvedan kulmakivistä. Ashwagandhan ainesosat sisältävät mielihyvähormonia serotoniinia. Ashwagandhan lisään aamulla smoothieen.

Viimeisenä mutta ei todellakaan vähäisimpänä, olisi hyvä  opetella stressinhallintaa ja toki poistaa stressaavat tekijät elämästäsi niin hyvin kuin mahdollista. Olen huomannut, että tähän auttaa parhaiten se, että käsittelee kaikki harmittavat asiat jo ennen nukkumaan menoa. Pyrin myös hoitamaan kaikki ”to do” – asiat, jotta ne eivät jää vaivaamaan. Mulle ainakin käy niin, että jos jätän jonkun asian roikkumaan, niin alan ihan varmasti pyöritellä sitä mielessä yöllä herätessä. 😀 Kun käy asiat mielessä läpi ja antaa itselle luvan jättää tietyt asiat seuraavaan päivään, auttaa sekin jo rentoutumaan. 

No Comments

Post a Comment